Historia
Helsingin Taitoluisteluklubi aloitti HJK:n taitoluistelujaostona 1960-luvulla ja itsenäinen seura perustettiin 1972.
HTK on yksi maamme suurimmista ja menestyneimmistä taitoluisteluseuroista, jolle on jaettu Ludowika ja Walter Jakobsonin "Parhaan Seuran" malja 21 kertaa.
Seuramme kulmakivi ja vahvuus on muodostelmaluistelussa.
Seuran perustaja Jane Erkko toi 1980-luvun alkupuolella Pohjois-Amerikasta Suomeen tämän uuden taitoluistelulajin.
- MM-kisoista Rockettes on tuonut on niin kultaa, hopeaa kuin pronssia, kirkkaimmat mitalit kevään 2011 MM-kisoista Helsingissä, 2010 MM-kisoista Colorado Springsistä ja 2008 MM-kisoista Budapestista.
- Juniorijoukkue Team Fintastic on kuutena perättäisenä vuonna - 2012, 2011, 2010, 2009, 2008 ja 2007 - voittanut epävirallisen junioreiden MM-tittelin: World Challenge Cup for Juniors -kilpailun. Lisäksi joukkueella on WCCJ:n voitto vuodelta 2001.
- Rockettes ja Finettes voittivat keväällä 2012 SM-kultaa.
Yksinluistelu Yksinluistelua viemme eteenpäin nuorten luistelijoiden voimin. Valittavana on niin luistelun tuomaa oppimisen riemua kuin huipulle tähtäävää oivaltamisen iloa. Hyvänä taitoluisteluseurana tärkeä perustehtävämme on ohjata luistelusta kiinnostuneita lapsia ja nuoria tämän hauskan, kauniin ja vaativan harrastuksen pariin. |
|
