![]() | ![]() |
Luistelu on mukava ja monipuolinen harrastus sekä tytöille että pojille.
HelsinginTaitoluisteluklubin luistelukoulussa voit nauttia luistelun ilosta, oppia perustaidot ja mikäli innostusta riittää, jatkaa harrastustasi kehitysryhmien kautta aina kilparyhmiin saakka.
Luistelukoulussa perustaitoja opetellaan leikinomaisesti erilaisten temppuratojen, teemaluisteluiden ja välineiden avulla. Kun perustaidot ovat hallussa, harjoittelussa edetään kohti taitoluistelun eri liikkeitä ja yhdistelmiä.
Luistelutaitoja opetellaan pienryhmissä, myönteisessä ja kannustavassa ilmapiirissä, jossa luistelijan omat fyysiset ja henkiset resurssit otetaan huomioon.
Luistelukoulussamme luistelun perustaitojen oppiminen on jokaisen lapsen oikeus. Yhtä tärkeitä ovat myös sosiaalisen kanssakäymisen taidot ja urheilulliset asenteet kuten yrittäminen ja reilu henki.
Tenavat |
| Tenavat ovat 4-9 -vuotiaita lapsia. Tenavatunnilla seikkailee parhaimmillaan neljä eri tasoryhmää. Ohjaajat jakavat lapset ryhmiin kauden alussa.
|
Poikaryhmä Viikarit |
| Viikarit ovat 4-9 -vuotiaiden vauhdista pitävien poikien oma ryhmä. Viikareille opetetaan niin jääkiekossa kuin taitoluistelussakin tarpeellisia perusluistelutaitoja. Harjoitusohjelma noudattelee Tenavia.
|
Muodostelmakoulu |
| Muodostelmakoulussa opetellaan perusluistelun lisäksi muodostelmaluisteluun liittyviä liikkeitä ja kuvioita. Perusluistelu on kuitenkin pääosassa. Muodostelmakoulu antaa hyvät valmiudet jatkaa muodostelmaharrastusta joko kilpa- tai harrastetasolla. Muodostelmakouluun voi tulla, kun luistelu sujuu jo hyvin eteen- ja taaksepäin.
|
Kristallit |
|
|
Aikuiset |
| Aikuisluisteluryhmiin ovat tervetulleita kaikki aikuiset luistelutaustasta riippumatta. Tule rohkeasti kokeilemaan! |
Luistelukouluasioista tiedotetaan nettisivuilla, sähköpostilistan ja tunneilla jaettavien tiedotteiden avulla.
Luistelukouluun voi tulla oppimaan luistelun perustaidot. Luistelukoulussa on mahdollista harrastaa luistelua myös pidempään. Eri tasoryhmät takaavat sen, että haasteita harrastuksen parissa riittää. Luistelukoulusta on mahdollista edetä kehitysryhmien kautta yksin- ja muodostelmaluistelun kilparyhmiin. Lue lisää kehitysryhmistä.
|



