Esittelyssä Nina Toivonen, seuramme uusi harrastepäällikkö

20.8.2019

Nina Toivonen

 

Esittelyssä seuramme uusi harrastepäällikkö Nina Toivonen

Pitkän linjan taitoluisteluvalmentaja Nina on aloittanut HTK:n luistelukoulujen ja kehitysryhmien vetäjänä 19.8.2019. Nina ja kaikki muut reippaat ohjaajamme ovat tavattavissa jäähalleilla ihan pian, sillä luistelukoulumme ja kehitysryhmät starttaavat toimintansa jo 1.9.2019.

Kun Ninalta kysyy mottoa, ei vastausta tarvitse kauaa odottaa. ”Sen minkä nuorena oppii, sen vanhempana taitaa, ja sen taitoluistelu teettää", Nina sanoo.

Nuoresta iästään huolimatta Nina tietää, mistä puhuu. Hänen oma urheilijapolkunsa käynnistyi 3-vuotiaana voimistelulla ja baletilla, taitoluisteluun hän siirtyi 6-vuotiaana. Yksinluistelun parissa vierähti kaikkiaan 12 vuotta aina SM-junioreihin saakka, jonka jälkeen Nina luisteli vielä kolme vuotta muodostelmaluistelun kansallisissa junioreissa.

”Noihin aikoihin kiinnostuin valmentamisesta tosissaan, ja ensimmäisen ohjaajakoulutukseni suoritin vuonna 2009”, kertoo Nina.

Viimeisimpänä koulutuksenaan Nina on suorittanut arvostetun STLL:n II-tason valmentajakoulutuksen vuonna 2013. Valmentajakoulutusten rinnalla hän on suorittanut myös lukion sekä yo-merkonomin tutkinnon.

Lapsuuden unelma-ammatissa

Pääosan valmennusurastaan Nina on työskennellyt HSK:ssa, jossa hän toimi yksinluistelun vastuuvalmentajana lähes 10 vuoden ajan. Valmennettavia Ninalla oli aina luistelukoulusta SM-tason luistelijoihin asti, vaikka pääasiallisesti Nina vastasi kehitysryhmistä. Viime kaudella hän vastasi myös luistelukoulujen toiminnasta sekä ohjaajien perehdyttämisestä.

Kokemusta ja näyttöjä siis löytyy, ja valmentamisen palo kytee edelleen vahvana. Ensimmäinen kipinä syttyi jo pikkutyttönä, jolloin Nina ihaili omia valmentajiaan ja piti heitä esikuvinaan.

”Valmentaminen ei pelkästään ole työ muiden joukossa, vaan todellakin intohimo, jolle annan kaikkeni ja joka antaa minulle vähintään yhtä paljon. Valmentamisessa oppii paljon sekä muista että itsestään. Luistelijoiden onnistumiset ovat samalla minun onnistumisiani ja ylpeyden aiheitani. Palkitsevinta tässä työssä onkin nähdä luistelijoiden kehittyminen ja uuden oppimisen riemu”, Nina sanoo.

Nina luisteli koko oman aktiiviluistelijauransa venäläisten tiukaksi tunnetussa valmennuksessa. Itse hän uskoo, että valmennuksen ja oppimisen on tultava ilon kautta.  Jäällä täytyy kuitenkin olla selkeät pelisäännöt, jotta itse harjoituksesta saadaan toimiva kokonaisuus.

”Taitoluistelu on vaativa, mutta innostava laji, josta löytyy haastetta loputtomiin. Kurinalaisuutta ja tavoitteellisuutta toki tarvitaan, mutta ennen kaikkea jäällä tulee olla kivaa, ja tunnit pitää myös rakentaa niin, että haastavuus ja innostavuus ovat sopivassa balanssissa”, hän toteaa.